Kauppamahdollisuus

Päinvastainen pää-hartiat-muodostelma kehittymässä ja positiivinen volyymibalanssi


Teoria: Päinvastainen pää-hartiat (englanniksi Inverted Head and Shoulders - IHS) on trendin käännösmuodostelma ja se signalisoi laskevan trendin muuttumista nousevaksi trendiksi, tai toisin sanoen, nousevan trendin alustusta. Ajatuksena on, että osake on pitkän anjakson ajan ollut negatiivinen ja että on kiinnitetty paljon huomiota negatiivisiin uutisiin ja heikkoihin tulevaisuudennäkymiin. Tämä johtaa siihen, että sijoittajat sekä vasemmassa hartiassa että päässä painavat kurssia alaspäin aikaisempia pohjia vielä entistäkin alhaisempiin pohjiin. Päässä tapahtuvassa nousussa nousee kurssi kuitenkin aivan aikaisemman huipun tasolle. Laskevalla trendillä tulee toisiaan seuraavien huippujen olla edellisiään alempia, jolloin tämä on aikainen signaali laskevan trendin loppumisesta. Kun sitten kurssi oikeassa hartiassa muodostaa pohjapisteen, joka on pään pohjaa korkeampi, on saatu indikaatio nousevan trendin alkamisesta. Varmistuksen siitä saamme kaulalinjan murtuessa, koska silloin tulee myös seuraava huippu olemaan edellistä huippua korkeampi. Voidaan kuitenkin usein tienata paljon menemällä mukaan jo silloin kun päinvastainen pää-hartiat -muodostelma on vasta kehitteillä, koska kurssi usein menee nopeasti eteenpäin kaulalinjan vastuksen murruttua.
Positiivinen volyymibalanssi indikoi muista tekijöistä riippumatta sitä, että trendi on nouseva tai että laskeva trendi on lähestymässä loppuaan. Tämän vuoksi pidetään risk/reward-suhdetta puoleensavetävänä kun nämä molemmat olosuhteet esiintyvät yhtaikaisesti, eli kun päinvastainen pää-hartiat-muodostelma on kehittymässä ja kun volyymibalanssi on positiivinen.

Pistesumma: Muodostelman ja trendin laatu, eli sen samankaltaisuus teoreettisesti ideaalisen muodostelman ja trendin kanssa, on tärkeää pistelaskulle. Oikean hartian pohjaa lähellä oleva kurssi antaa korkeamman pistesumman kuin lähellä kaulalinjaa oleva kurssi. Volyymibalanssi ja korrelaatio kurssin ja volyymikehityksen välillä ovat tärkeitä yhteenlasketulle pistesummalle. On positiivista, jos kurssi sijaitsee hyvässä paikassa suhteessa horisontaaleihin tuki- ja vastustasoihin, mutta tälle ei anneta suurta painoa. Samoin on positiivista jos RSI on alhainen. Pistesummaa vetää alaspäin se, jos muodostelma sijaitsee lähellä kuvion maksimia, koska tällöin ei voi olla mahdollista se, että kurssi olisi pudonnut huomattavasti ennen muodostelman syntymistä. On myös negatiivista, jos muodostelma on erittäin suurikokoinen trendiin verrattuna.

Ostokurssi: Asetetaan oikean hartian tuesta puoliväliin ylös kaulalinjaa kohti.

Tavoitekurssi: Alempi tavoitekurssi asetetaan kaulalinjalle ja ylempi asetetaan päinvastaisen pää-hartiat-muodostelman objektiiviin.

Stop loss: Anna "hartiakorkeuden" olla määriteltynä hartioiden tuen ja pään vastuksen välisenä korkeutena. Stop loss asetetaan 20%:ksi hartiakorkeudesta oikean hartian tuen alapuolelle.

Aikahorisontti: 40%:sta (alempi tavoitekurssi) 120%:iin (ylempi tavoitekurssi) muodostelman pituudesta.

 


Investtech ei takaa analyysien tarkkuutta tai kattavuutta. Kaikkien analyysien tuottamien neuvojen ja signaalien käyttäminen on täysin käyttäjän vastuulla. Investtech ei vastaa mistään tappioista, jotka saattavat syntyä Investtechin analyysien käytön seurauksena. Mahdollisten eturistiriitojen yksityiskohdat mainitaan aina sijoitusneuvon yhteydessä. Lisätietoja Investtechin analyyseistä löytyy täältä disclaimer.


Investtech ei takaa analyysien tarkkuutta tai kattavuutta. Kaikkien analyysien tuottamien neuvojen ja signaalien käyttäminen on täysin käyttäjän vastuulla. Investtech ei vastaa mistään tappioista, jotka saattavat syntyä Investtechin analyysien käytön seurauksena. Mahdollisten eturistiriitojen yksityiskohdat mainitaan aina sijoitusneuvon yhteydessä. Lisätietoja Investtechin analyyseistä löytyy täältä disclaimer.

Titlex

OK
+

Samtykke

Vi bruger cookies for at give dig en bedre brugeroplevelse. Hvis du fortsætter med at bruge hjemmesiden, accepterer du dette. For yderligere detaljer klik her.

Vores brug af cookies

Når du bruger vores hjemmeside, gemmer vi en cookie på din enhed. Cookien bruges til at genkende din enhed, så dine indstillinger fungerer, når du bruger vores hjemmesider. De oplysninger, der opbevares, er fuldstændig anonymiserede. Cookies slettes automatisk efter en vis tid.

Nødvendige cookies

Investtech bruger cookies til at sikre grundlæggende funktioner som sidenavigation og sprogvalg. Uden sådanne cookies fungerer hjemmesiden ikke, som den skal. Du kan derfor ikke tage forbehold mod disse. Hvis du stadig ønsker at deaktivere sådanne cookies, kan du gøre det i dine browserindstillinger. I sektionen Cookies tilføj denne hjemmeside til listen over websteder, der ikke har tilladelse til at gemme cookies på din enhed.

Cookies fra Google

Vi bruger tjenester fra Google Analytics og Google AdWords. Disse registrerer cookies på din enhed, når du besøger vores hjemmeside. Google registrerer din IP-adresse for at føre statistik over brugeraktivitet på hjemmesiden. IP-adressen er anonymiseret, så vi ikke har mulighed for at knytte aktiviteterne til en bestemt person. Vi bruger disse statistikker til at kunne tilbyde mere interessant indhold på hjemmesiden og til konstant at forbedre os. Google AdWords indsamler data, så vores annoncering på andre hjemmesider giver bedre resultater. Vi kan ikke spore enkeltpersoners data.

Tillad cookies fra Google